Kävelin kevyessä sateessa bussipysäkiltä lyhyen matkan vanhan piharakennuksen taakse, jonne olin jättänyt polkupyöräni. Kuuntelin Apocalyptican Farewell -kappaletta, mutta kuulin koko ajan myös sateen äänen. Hyppäsin rapaisen tienreunan yli onnistuen miltei varjelemaan jo ennestäänkin kärsineitä kekiäni kuraantumiselta ja menin pyöräni luokse. Kuivasin satulaa hanskoillani ja kiepautin pyörän oikeaan suuntaan. Sateen pyyhkiessä kasvojani suuntasin kotia kohti. Näin tarkkaan katsoessani ympärilläni aavistuksenomaisia vihreän häivähdyksiä. Tienvarren kellastuneen heinikon seassa versoi sateen virkistämänä uusi elämä. Lähes kaikki lumi oli jo sulanut, mutta ojanpohjilla, isommissa kasoissa, metsässä ja varjoisilla peltoaukeilla sitä yhä oli. Peltojen ja yhä jäisen järven yläpuolelle kohosi vähitellen sumua. Sade toisaalta kirkasti värejä, toisaalta muutti etäiset kohteet epämääräisen harmaiksi. Viileät pisarat satoivat ylleni piirtäen tummempia pisteitä oliivinvihreään kangastakkiin ja tarttuen silmälaseihin. Kostean, juuri heränneen maan vahva tuoksu velloi kaikkialla...
Se oli tämän päivän Hetki.
Sitten kuvia. Osa eilisiä, osa vanhempia.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti