Läpi! Tasosuoritus 3 meni läpi. :D Pianolla piti soittaa neljä kappaletta, asteikkokokeen kun olin suorittanut jo aiemmin, eikä tänään edes tökkinyt pahasti. Muutama virhe sattui, mutta kun en niihin pysähtynyt niin ei se haitannut. Asteikot kun menivät silloin läpi ikäänkuin rimaa hipoen niin kappaleiden kohdalla jäi ilmavaraa kyllä reilusti. Arvosteluasteikkohan on yhdestä viiteen ja numeroksi napsahti nelonen. Sanallisessa arvioinnissa sanottiin, että osaan kuunnella omaa soittamistani ja että se puhuttelee kuulijaa. Jotain muutakin siinä oli, mutta en muista ulkoa. Saan kuitenkin siitä paperista kopion itselleni jossain vaiheessa, niin selitän sitten tarkemmin. Nyt olen vain epämääräisen, höttöisen onnellinen. Tosin, viimeistään maanantaina palaan kyllä maan pinnalle, kun tajuan, että vuoden viimeiseen koeviikkoon on enää reilut kaksi viikkoa.

Tässä nyt istuessani voisin laittaa pari kuvaa erään ystäväni synttäreiltä, joita juhlittiin tässä vähän aikaa sitten. Pari helmeäkin mahtui niiden monen kuvan sekaan, vaikka liikkuvien kohteiden kuvaaminen onkin vaikemapaa. :D

Tässä kuvassa kysymyksessä ei ole vihainen koira, vaan röhkäisevä koira.
Toinen koira.
Ja asianosaisten luvalla, ilmeitä.
Niin...Hyvää vappua!

Joskus löytyy sellaisia hetkiä isolla H:lla. Tänäänkin.

Kävelin kevyessä sateessa bussipysäkiltä lyhyen matkan vanhan piharakennuksen taakse, jonne olin jättänyt polkupyöräni. Kuuntelin Apocalyptican Farewell -kappaletta, mutta kuulin koko ajan myös sateen äänen. Hyppäsin rapaisen tienreunan yli onnistuen miltei varjelemaan jo ennestäänkin kärsineitä kekiäni kuraantumiselta ja menin pyöräni luokse. Kuivasin satulaa hanskoillani ja kiepautin pyörän oikeaan suuntaan. Sateen pyyhkiessä kasvojani suuntasin kotia kohti. Näin tarkkaan katsoessani ympärilläni aavistuksenomaisia vihreän häivähdyksiä. Tienvarren kellastuneen heinikon seassa versoi sateen virkistämänä uusi elämä. Lähes kaikki lumi oli jo sulanut, mutta ojanpohjilla, isommissa kasoissa, metsässä ja varjoisilla peltoaukeilla sitä yhä oli. Peltojen ja yhä jäisen järven yläpuolelle kohosi vähitellen sumua. Sade toisaalta kirkasti värejä, toisaalta muutti etäiset kohteet epämääräisen harmaiksi. Viileät pisarat satoivat ylleni piirtäen tummempia pisteitä oliivinvihreään kangastakkiin ja tarttuen silmälaseihin. Kostean, juuri heränneen maan vahva tuoksu velloi kaikkialla...

Se oli tämän päivän Hetki.

Sitten kuvia. Osa eilisiä, osa vanhempia.

Nyt! :D Nyt valmistui sekin paljon mainostettu "isompi työ". Pitkään siinä kestikin ja syy on ehkä siinä, että käytin aikaani sen tekemiseen vain viikonloppuisin. Kun sitten en edes ehtinyt tai viitsinyt joka viikonloppu istua juuri kyseistä piirustusta jatkamassa niin tämä loppuun asti tekeminen vain venyi ja venyi... No, joka tapauksessa nyt se on valmis eikä edes ihan huonoimmasta päästä. Tulipa vielä kerrankin käytettyä värejä oikein kunnolla. Kuvan skannaaminen oli vähällä aloittaa kolmannen maailmansodan minun ja A3-arkkien välille. Toinen puolikkaista piti skannata kaksi ja toinen kolme kertaa, ennen kuin ne näyttivät normaaleilta ja olivat edes suorassa. Kuvien yhdistäminen sitten...no, kloonaustyökalu näytti voimansa.


Piirtämisen aikaavievyydestä huolimatta tälle kuvalle ei ole tämän kummempaa selitystä. Tai oikeastaan on tuo kyllä yli kymmenen minuutin selitys. :D

Tästä päivästä tuli jotenkin erilainen. Ei mitenkään järisyttävällä tavalla, mutta kuitenkin erilainen. Erilaisuus alkoi jo heti aamusta, kun kävelin bussipysäkiltä muutaman sadan metrin matkan koululle. Aurinko oli noussut jo vähän matkaa horisontin yläpuolelle ja oli täysin valoisaa. Kuuntelin tapani mukaan musiikkia kävellessäni ja kohdalle sattui Sigur Rósin Svo hljótt -kappale. Tästä yhdistelmästä tuli jotenkin luvattoman hyvä olo, joka kesti aika pitkään. Mielialani eivät yleensä riipu säästä, mutta yhdistettynä tuohon kappaleeseen aurinko tuntui kuitenkin vaikuttavan jotenkin. (Musiikin tiedän kyllä vaikuttavan.) Istuin sitten aurinkoisessa koulun aulassa ja minun teki koko ajan mieli nauraa.

Toinen tämän päivän jännä juttu oli, että minusta tuntui, siltä kuin olisin ollut tänään jotenkin paremmin hereillä kuin yleensä. Ei kuitenkaan mitenkään väsymykseen tai virkeyteen, vaan pikemminkin erilaisten asioiden huomaamiseen ja niiden ajattelemiseen liittyen. En nyt väitä, että muistaisin tämän päivän tapahtumat jotenkin paremmin kuin muut, tai että minulle olisi yhtäkkiä ilmestynyt jokin kyky huomata jotain, mitä muut eivät huomaa, mutta koko päivän tuntui, että pään sisällä raksuttaa jotakin ja keskittyminenkin piti kaikilla tunneilla. :D Nyt en varmaan ajattele mitään sen enempää kuin muutenkaan tähän aikaan illasta, mutta päivällä pyörittelin mielessäni yhtä ja toista, mistä en muista enää paljoakaan. Pari tällaista päivää lisää niin viimeiseen jaksotodistukseen läpsähtää sellaiset numerot että. :D

Kolmas tämän päivän jännä juttu oli tutor-koulutuksessa tehty mielikuvaharjoitus. Se oli ohjaavan opettajan sanojen mukaan "hyvin kevyt" ja "ei mennyt vielä niin syvälle", mutta mielenkiintoinen se oli silti. Tehtävänä oli kuvitella itsensä puistoon. Käyttää kaikkia aisteja ja näin tietää millainen puisto on. Ainoa valmiiksi sanottu asia oli, että puistoa rajaa niin korkea aita, ettei siitä näe yli. Vähän ajan päästä näitä puistoja sitten vertailtiin pienissä ryhmissä. Oli kiinnostavaa kuulla, millaisia puistoja muilla oli ja miten paljon ne poikkesivat omastani. Minun puistossani kasvoi paljon suuria kuusia, eikä juurikaan lehtipuita. Ne lehtipuut, joita siellä oli, olivat kaikki koivuja. Niissä ei myöskään ollut lehtiä, koska oli ilmeisesti syksy. Tuuli jonkin verran ja kirkkaan (ehkä aikaisen iltapäivän) auringon editse kulki suuria repaleisia pilviä. Seisoin ruskeasta sorasta tehdyllä kapealla polulla. Lähelläni oli penkki, joka näytti vähän tältä Tosin se oli vähän kuluneempi. Näin paikaltani aidan. Se oli korkea ja tiheä kuusiaita. Olin yksin ja tuulen ääntä lukuunottamatta oli hiljaista.

Harjoituksen seuraavassa osassa piti kuvitella jokin tapa, jolla aidasta pääsisi näkemään yli tai läpi. Aidan toiselle puolelle piti katsoa. Minun kuusiaidassani oli päänmentävä, epätasainen reikä maanpinnan tasalla, mutta vaikka kuinka ajattelin, ei aidan toisella puolella ollut mitään. Pelkkää tyhjää. Kokeilin kaikkea metsän, kalliojyrkänteen ja valtatien väliltä, mutta mikään ei sopinut. Varmaan jos siitä aidan reiästä olisi ryöminyt läpi, olisi itsekin haihtunut olemattomiin.

Vielä muutama kuva pääsiäiseltä, kun nyt sain kameran paristot ladattua ja kuvat siirrettyä konelle.

No niin... Taas kotona ja skannerin vieressä. Pääsiäisen aikana ehti melkein tulla jo sitäkin vekotinta ikävä, tai jos ei skanneria niin ainakin kaiuttimia. Neljä päivää kuulokkeilla/läppärin omilla kaiuttimilla ja kyllä taas "irtokaiuttimien" ääni kuulostaa hyvältä. :D

Elektroniikasta nyt sitten näihin kuviin. Ensimmäinen on siitä mielenkiintoinen tapaus, että sain siihen idean yöllä. Yleisemmin minä nukun yöllä, mutta harvinaista kyllä, lauantaina en mienannut saada unta millään. Niinpä sitten muutamien päässäni pyörineiden kappaleiden ja epämääräisen pimeässä pohdiskelun jälkeen moutoutui ajatus hieman uusitusta Prinsessa Ruususesta. Mitäpä sitä uneton muuta toivoisikaan kuin Ruususen unenlahjoja. Eikä tuommoinen hyvänyöntoivotuskaan pahaa tekisi. :D


Tämä toinen on vähän normaalimpaan aikaan ideoitu. Sen on tarkoitus olla jonkinlainen susi, vaikka sitä aluksi luultiinkin leijonaksi.

Suomen kevät on aika mielenkiintoinen juttu. Välillä lunta, välillä vettä. Yhtenä päivänä tuntuu, että paistuu siihen paikkaan ja seuraavana saa kaivaa villapaidan kaapista. No jaa... Ei se minua ainakaan haittaa. :D Sitäpaitsi keväällä on paras aika tehdä lumihevosia. Minutkin nimittäin houkuteltiin ulos tekemään jotakin muuta kuin valokuvaamaan. Vaikka kyllä minun se kamerakin piti mukaan saada. Sitten tarvittiin rutkasti serkkupoweria ja vähän aikaisemmin tehtyjen lumihevosten antamaa kokemusta. Lopputuloksena oli Mr. Heppa 2009:

Ehkä pitäisi taas kotiin päästyä tehdä toinen hevonen. Tai sitten ei. Kotona minun pitää ainakin skannata pari piirrustusta. Voisi niistä tietysti ottaa kamerallakin kuvan, mutta ei niillä niin kiire ole. Ehdinpähän piirtää vielä pari lisää.

Jos nyt lähdetään näin ajan kuluksi kasvattamaan tätä "minun pitäisi" -listaa: Pitäisi valita runo- ja novellikokoelma ja elokuva tai teatteriesitys äidinkielen 3. kurssia varten. Pitäisi siivota vaatekaappi, ostaa uusia lyijykyniä, keksiä joku hyvä syntymäpäivälahja hyvälle ystävälle ja.....jotain. Unohdin varmasti muutaman.

13.20 Fysiikantunti loppui
13.28 Olin linja-autopysäkillä (myöhästyin)
13.44-14.15 Kirjastossa
14.30 Seuraava linja-auto saapui
14.47 Linja-auto pysähtyi minun pysäkilleni
14.50 Avasin kotioven
14.55 Olin takaisin tienvarressa ottamassa valokuvia
15.jotakin Pakkasin, lastasin tavarani autoon ja istuin takapenkille
18.jotakin Laskin laukkuni mummolan eteisen lattialle
19.11-? Olin itse lattialla tietokone edessäni

Minulla oli jotain tähdellisempääkin sanottavaa, mutta se nyt lipsahti jonnekin... No, aiheeseen liittymättömästi: Huomasin eilen Skypen varsin hyödylliseksi kapineeksi. Eräällä ystävälläni oli eilen syntymäpäivä ja kyseinen ohjelma muistutti minua asiasta hyvin ystävällisellä tavalla. Pelastuin siis unohtamasta. :D

Tämän kuun viimeisellä viikolla olisi tarkoitust sitten tehdä loput siitä tasosuoritus 3:sta. Neljä kappaletta pitäisi pianolla soittaa ja vieläpä kohtalaisen hyvin. Töitä pitää vielä sitä varten tehdä, mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Nyt vain ei oikeastaan saisi jättää harjoittelematta yhtenäkään päivänä. Mummolan harmooni taitaa siis saada kyytiä tänä pääsiäisenä.

Niitä kuvia sitten. Osa on otettu viikonloppuna ja muutama tänään. Viikonlopun kuvausreissulla huomasi taas, että kun jotakin ei tee pitkään aikaan, niin sitten se tuntuu kun tekee. Talvella nimittäin ei tule paljon pyörällä ajeltua, niin reilun kymmenen kilometrin lenkki raskailla, rapaisilla sorateillä kipeytti jalat pariksi päiväksi. No, tänä keväänä tuota rapa-ajelua tulee varmaan harrastettua useampaakin otteeseen, niin jalatkin kyllä tottuvat.

Vieläkin viikonpäivistä sekaisin... Tuntuu ihan sunnuntailta. Muutenkin vähän höttöinen olo, kun nukuin päivällä pari tuntia. Varmaan jos joku tulisi nyt sanomaan, että ulkona on apina, minä menisin hölmönä katsomaan sitä ihmettä.

Päivän kuva:Jotain tämän tapaista olen pyöritellyt päässäni jo vähän aikaa. Ajattelin nyt tehdä sen tässä välissä kun piti tuota uutta paperiakin testata. :D Siitä tuli ihan kelvollisen näköinen, joskin tajusin liian myöhään, että se näyttää vähän turhan vahvasti tältä. En viitsinyt enää pyyhkiä poiskaan, niin siitä tuli nyt sitten tuollainen.

Päivän (tai oikeastaa myös jonkin aikaisemman päivän) naurut:
Poks on juuri sitä, miltä ulkona näyttää. :D

Koeviikko OHI! Tuntuu taas jotenkin normaalimmalta, vaikka viikonpäivät ovat menneet autuaasti sekaisin. Tosin laskujeni mukaan huomenna on perjantai. :D Nyt kun ei tarvitse taas kuuteen viikkoon tätä rumbaa jaksaa niin voisi tuon viikolopunkin käyttää jotenkin luovemmin. Se iso piirrustus sietäisi edetä taas ainakin vähän. Sitäpaitsi, ostin tänään tussipaperia ja paksun piirustuslehtiön ja niitäkin himottaisi vähän kokeilla.

Vaikka tuo koeviikko esti tehokkaasti piirtämisen niin valokuvia olen (taas) ottanut. Koeviikon hyvä puoli on nimittäin se, että on kotona sellaiseen valon aikaan, mikä yleensä menee ohi tunneilla istuessa. Osa noista kuvista on eiliseltä ja osa tältä päivältä.











Tuli nyt aika monta kerralla, mutta kun niitä on kahdesta eri erästä niin minkäs teet. Itse asiassa niitä ei pitänyt tulla noin paljon, mutta kun kävin tosiaan tässä kirjoittamisen välissä ottamassa sellaiset 80 kuvaa. Möyrin tuolla ulkona ja sain kengätkin täyteen lunta, kun en laittanut niitä kunnolla jalkaan. Hiuksetkin jäivät tottakai kiinni ruusupensaaseen...