Kyllä tuntuu kiireistä olevan kun ei ehdi edes blogia päivittämään. No, koeviikkoon enää viikko ja vaikka mitä muutakin tekemistä riittää. Valokuvia olen tosin ehtinyt ottamaan. Merkillistä. Jos pitäisi olla aikaa kirjoittaa tekstitaidon vastaus äidikielen kurssille niin löytyy vaikka mitä muuta kiireellistä tehtävää, mutta kun täytyy ehtiä ulos valokuvaamaan juuri oikeanlaisen valon aikaan, niin siinä vaiheessa ei ole mitään mitä pitäisi tehdä ennen sitä. Aika on ihmeellinen asia. :D

On kuitenkin jotain mitä saatan aina jumittua katselemaan vaikka minulla olisi kuinka paljon tekemistä, nimittäin lunta ja talvea muutenkin. Jos vuodenajoista pitäisi valita yksi suosikki minä valitsisin talven. Vaikka arvostan vuoden kiertoa kokonaisuudessaan, enkä halua sanoa että olisin tyytyväinen jos yksi vuodenaika kestäisi ikuisesti, niin silti talvessa on jotakin, joka saa minut pitämään siitä erityisen paljon. Talvessa on tietynlaista voimaa. Se on myös jotenkin vastakohtainen itsensä kanssa. Talvi voi riepottaa luontoa ja ihmistä raa'asti tai sulkea lempeästi hiljaisuutensa sisään. Se toisaalta rauhoittaa ja toisaalta taas tekee valppaammaksi. Yöllä vallitsee täydellinen pimeys, mutta auringon paistaessa hanki moninkertaistaa valon. Yhdellä tapaa talvi vaimentaa kaikki äänet, mutta samalla se huutaa niin että ääni lävistää kaiken.

Syitä rakastaa Suomen talvea: