Koeviikko melkein ohi! Jäljellä enää yhden kuvataidekurssin koepäivä ja biologian koe. Uuden jakson alussa voi taas huokaista hetkeksi. Keskiviikkona alkavasta jaksosta tuleekin sitten melko kielipainotteinen. Ruotsia, saksaa ja ranskaa. Ranska on jatkoa yläkoulun puolelta, mutta minä en muista siitä juuri mitään. Pitäisi varmaan kaivaa vanhat kirjat jostakin ja yrittää vähän muistella aiemmin opittua ettei menisi kurssin alku siihen että yrittää tajuta mitä puhutaan...

Koeviikon hyvä puoli on se että pääsee aiemmin kotiin. Tänäänkin olin jo yhdeltä kotona, joten ehdin käydä hiihtämässä ja ottaa samalla vähän valokuvia. Sääkin oli hyvä. Ei liian kylmää kameralle mutta kuitenkin lähes pilvetöntä. Pääsin taas tekemään vastavalokokeilujani.

Tulipa muuten tuossa viikolla taas todettua, että ei kannattaisi aloittaa liian isoja kuvataiteellisia projekteja. Mutta jos hurahtaa johinkin niin sellaisia tulee aloitettua, tosin ei välttämättä lopetettua... Tällä kertaa äkillisen tarmonpuuskan tuloksena tuli työksi otettua kappaleen sanojen muuttaminen sarjakuvaksi. Sonata Arctican White Pearl, Black Oceans saa siis kyytiä yhdeksällätoista sivulla, jotka olisi ensin tarkoitus piirtää tussilla ja sitten viimeistellä tietokoneella digitaalisia rastereita käyttäen. Siinä on tekemistä vahäksi aikaa.

Mutta tässä niitä tämänpäiväisiä valokuvia.

Ensin tuntui siltä että pitäisi tulla kirjoittamaan tänne jotakin, mutta heti kun sai tämän sivun avattua niin haihtui päästä se mitä meinasi kirjoittaa. No voihan sitä puhua vain jostakin.

Ajattelin tänään että pitäisi valokuvata enemmän ihmisiä. Olen oikeastaan kuvannut vain elottomia kohteita. Vettä, rakennuksia, kasveja. Ei niin että siinä olisi jotain pahaa. En ole koskaan edes oikein pitänyt ihmisten kuvaamisesta. En edes tiedä miksi. Ehkä siksi että en ole saanut otettua oikeastaan kuin muutaman onnistuneen kuvan jostakusta. Minusta tuntuu aina että en ole oikein tilanteissa mukana. Tähän asti kuvaamani kohteet ovat olleet sellaisia, jotka eivät juokse pakoon, joten minulle on jäänyt aikaa vaihdella säätöjä ja kuvakulmia.

Tänään kuitenkin katsoin kaikkia jotenkin eri tavalla. Mietin lähes jokaisen vastaantulijan kohdalla millaisia kuvia olisin voinut ottaa heistä. Siitä tuli vähän outo olo. Ehkä pitäisi ostaa kameralle laukku ja ottaa se joku päivä mukaan kouluun. Saa nähdä.

Tämä on nyt yksi niistä harvoista ihmisistä ottamistani kuvista, joista itse pidän. Kuva on otettu marraskuussa. Tarkoituksena oli nimenomaan luoda kuvaan epätarkempi etuala. Ikäänkuin olisin ollut piilossa pensaan takana.Ehkä siinä oli tämän päivän ihmiskuvien osuus. Seuraava kuva on jo melko abstrakti. Siitä voi kuitenkin erottaa että kysymyksessä on puun pinta. Pinta löytyi liiteriin kannettavista haloista. Taisi kyllä vähän työnteko kärsiä. :DTämä kuva on jollain tapaa samankaltainen kuin tuo edellinen aihe vain on erilainen. Itse olen melko tyytyväinen siihen ja tein myös kuvasta hiilipiirroksen piirrustuksen kurssilla.

Kyllä tuntuu kiireistä olevan kun ei ehdi edes blogia päivittämään. No, koeviikkoon enää viikko ja vaikka mitä muutakin tekemistä riittää. Valokuvia olen tosin ehtinyt ottamaan. Merkillistä. Jos pitäisi olla aikaa kirjoittaa tekstitaidon vastaus äidikielen kurssille niin löytyy vaikka mitä muuta kiireellistä tehtävää, mutta kun täytyy ehtiä ulos valokuvaamaan juuri oikeanlaisen valon aikaan, niin siinä vaiheessa ei ole mitään mitä pitäisi tehdä ennen sitä. Aika on ihmeellinen asia. :D

On kuitenkin jotain mitä saatan aina jumittua katselemaan vaikka minulla olisi kuinka paljon tekemistä, nimittäin lunta ja talvea muutenkin. Jos vuodenajoista pitäisi valita yksi suosikki minä valitsisin talven. Vaikka arvostan vuoden kiertoa kokonaisuudessaan, enkä halua sanoa että olisin tyytyväinen jos yksi vuodenaika kestäisi ikuisesti, niin silti talvessa on jotakin, joka saa minut pitämään siitä erityisen paljon. Talvessa on tietynlaista voimaa. Se on myös jotenkin vastakohtainen itsensä kanssa. Talvi voi riepottaa luontoa ja ihmistä raa'asti tai sulkea lempeästi hiljaisuutensa sisään. Se toisaalta rauhoittaa ja toisaalta taas tekee valppaammaksi. Yöllä vallitsee täydellinen pimeys, mutta auringon paistaessa hanki moninkertaistaa valon. Yhdellä tapaa talvi vaimentaa kaikki äänet, mutta samalla se huutaa niin että ääni lävistää kaiken.

Syitä rakastaa Suomen talvea:

Kuusi lähti tänään. Itse asiassa kaikki joulukoristeet lähtivät. Niin sen pitääkin olla, vaikka on siinä aina jonkinlaista haikeutta. Oikeastaan vasta loppiainen on se aika, jolloin viimeisetkin rippeet vanhasta vuodesta häviävät. Sitä ennen edellisessä vuodessa on vielä enemmän tai vahemmän kiinni. Uuden vuoden oivaltaminen sai minut tajuamaan että minulla on alle kaksi kuukautta valmistautua musiikkiopiston 3/3 tasosuoritukseen! Instrumenttina on piano. Lisäpaniikkia tähän tuo se, että siitä riippuu uuden instrumentin aloittaminen. Nimittäin kotiväeltä (ja pianonsoiton opettajalta) hyväksyntä tulee vasta kun 3/3 on saatu kunnialla läpi. Itsekin tiedän että ennen sitä ei kannata aloittaa mitään uutta. "Uusi" on sellon soittaminen. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut osaavani soittaa selloa ja kun mahdollisuus olisi nyt tarjolla, en halua heittää sitä hukkaan. Toinen mahdollisuus saada tasosuoritus läpi tulisi todennäköosesti myöhemmin keväällä, mutta se saattaisi lykätä sellonsoiton aloittamista jopa syksylle asti. No, täytyy vai yrittää.

Nyt se tussipiirroksen luonnos. Tästä olisi siis tarkoitus tulla jotakin. Tämänhetkisenä ajatuksenani on piirtää huoneet täyteen pieniä yksityiskohtia ja mahdollisesti jonkinlaisia "asukkaita" , mutta se voi muuttua vielä täysin toisenlaiseksi.Sitten on muutamia valokuvia. Ensimmäinen on taas kotitalon takapihalta. Ulkona oli 24 astetta pakkasta ja somet meinasivat jäätyä kameraan kiinni. Olin koko päivän kytännyt tilaisuutta päästä ulos kuvaamaan mahtavaa talvista valoa, mutta äiti halusi kokeilla videon ottamista kameralla ja piti säästää paristoja, koska sopivia ei ollut tarpeeksi siltä varalta että ne loppuisivat...

Toinen kuva on otettu lokakuussa vanhalla kamerallani. Syksyllä käynnissä ollutta Dynasty-touria piti päästä katsomaan ja mahdollisuus tarjoutui Oulun kohdalle. Tämä on Von Hertzen Brothersin laulaja/kitaristi Mikko Von Hertzenistä otettu kuva. Toinen rivi keskellä oli hyvä paikka. Jonottamisen arvoinen. :D

Viimeinen kuva on samasta tapahtumasta, mutta nyt kysymyksessä on The Rasmuksen rumpali Aki Hakala.

Voitonmarssi soimaan, skanneri toimii! Kyllä menikin aikaa sen kanssa tapellessa. Ensin vartti siinä kun selvitin mikä mättä ja miten korjata. Sitten puoli tuntia uusien ajureiden lataamista ja toinen mokoma niiden asentamista. Kun sitten asennus oli lopussa, niin skannerinmokoma ei suostunut yhdistämään tietokoneeseen. Eikun sitten kiertotietä viimeistelemään asennusta ja käynnistämään kone uudelleen. No, lopputulos oli kuitenkin se että sain sen toimimaan. Ainakin toistaiseksi. Sen uuden tussipiirroksen luonnoksen laitan kyllä vasta ensi kerralla, mutta skannasin muita piirroksia.

Tämän olen piirtänyt joskus syksyllä. Siitä tuli Björkin näköinen niinkuin oli tarkoituskin. Vain silmät jäivät vähän vaivaamaan.

Tämän ajatuksena olivat nuo suusta lähtevät viivat. En tiedä/muista mikä niiden tarkoitus on. Todennäköisesti täysin mielijohtesta lisättyjä. Siskoni kommentti oli: "Aivastaako se?"


Viimeinen kuva menee samaan lokeroon edellisen kanssa. Sattumanvaraisesti lisättyjä yksityiskohtia. Omasta mielestäni kokonaisuus on kuitenkin varsin toimiva.

Joskus löytyy kappale, joka kuulostaa ja tuntuu niin hyvältä. että sitä on pakko kuunnella melkein koko ajan. Jokin aika sitten löytyi taas sellainen. Kysmyksessä on VNV-Nationin Illusion. Heti ensimmäisellä kuuntelukerralla se jäi päähäni soimaan ja siitä lähtien sitä on ollut pakko kuunnella vähän väliä. Lisäksi löysin sen yhdistettynä Andy Huangin "Doll Face" -animaatioon, mikä tuplasi vaikutuksen. Kappaleen sanatkin tuntuvat lähes maagisilta. "World is just illusion, trying to change you" siinä on jotakin hyvin totta.

Tänään oli ajatuksena laittaa tänne luonnos uudesta tussipiirroksesta, mutta skanneri päätti tehdä lakon, niin täytyy sitten selata vähän aikaisempia töitä, joita on tullut jo skannattua.


Tässä on taas tunnistustehtävä. Edelleen kymmenen pistettä sille, joka tunnistaa. :D
Seuraava kuva on ainakin omasta mielestäni varsin onnistunut. Tosin se näyttää paremmalta livenä. Skannerini ei ollut sille kovinkaan hellä... Mallikuva löytyi äidin vanhoista hevoshulluista.

Uusi, uudempi, 2009. Tuntuu vähän hassulta kirjoittaa uuden vuoden numero, mutta kyllä siihen taas tottuu. Uudenvuodenyönä sain jopa valvottua puoliyöhön asti, vaikka tällainen iltauninen ihminen olenkin. Olihan siinä oma viehätyksensä valvoa pitkään ja katsella raketteja vaikka olisihan se vuosi vaihtunut nukkuessakin... Oikeastaan ainoa asia, joka jäi harmittamaan oli, että en saanut kuvia ilotulituksesta. Syy tähän oli yksinkertaisesti paristojen loppuminen kamerasta aiemmin päivällä. Mistään ei sitten saanut enää uusia paristoja siihen hätään, joten täytyy kai odottaa ensi vuoteen.

Muita kuvia kyllä on. Tämä on otettu lokakuussa. Olin isovanhempieni luona syysloman ja otin siellä ollessani mekoisen määrän kuvia. Tämä on tienvarresta löytyneen kahvinkeittimen virtakytkin. Sain päivän naurut, kun huomasin että virta on päällä.
Seuraavat kuvat on kumpikin otettu kotitalon takapihalta marraskuussa. Niistä ei ole oikeastaan sen kummempaa sanottavaa.