Pari viikkoa sitten lähdettiin kuoron kanssa reissaamaan. Kohteena oli Rauma, ja tarkoituksena oli pitää sama hyväntekeväisyyskonsertti, joka pidettiin täällä edellisenä vuonna. Oikein mukava reissu, eikä hyvistä keleistäkään ollut puutetta.
Pienenä miinuksena se, että takaisintuloaamuna huomasin sairastuneeni mahatautiin ja suhteellisen pitkä bussimatka takaisin kotiin ei ollut niitä miellyttävimpiä kokemuksia. Vähän isompana miinuksena puolestaan se, että samana viikonloppuna Stam1na olisi ollut keikalla tässä varsin lähellä, enkä sinne sitten lauluhommien takia päässyt...
Kuvassa on 4/6 lauluyhtyeen jäsentä. Jokin aika sitten saimme viimein nimenkin keksittyä (eihän siihen mennyt kuin 9 vuotta). Nykyisin Musiikkiopiston lauluyhtye, on Aranea. :D Nimi löytyi latinankielisten sanojen listasta ja tarkoittaa hämähäkinverkkoa.

Viime viikonloppuna oli sitten hieman haikeampia juttuja vuorossa. Erään ystäväni perheen omistama vanha hevonen saateltiin viimeiselle matkalleen perjantaina. Jaavan Tähtö, eli Jämä oli huippuluokan persoonallisuus ja jaksoi vielä pari vuotta sitten kisata lännenratsastuksessa. Iso kiitos Jämälle kaikesta!
Koeviikkokin alkoi eilen. Nyt on siis kaksi koetta tehtynä ja viisi jäljellä.Mutta tämän päivän mielenkiintoisin juttu sattui heti aamusta. Päiväksi oli luvattu poutaista ja päätin mennä kouluun skootterilla. Kappas kehveliä sellaisen oikein mukavan, pitkän suoran jälkeen minua oli vastassa poliisiauto, joka pyytää minua pysähtymään. No, tajusin oikeastaan siinä vaiheessa käryn käyneen, sillä tiesin, että skootterini kulkee ihan ilman virittämistä ainakin vähän enemmän kuin sallittua nopeutta.
Siitähän se kysymys olikin. Minut komennettiin autoon istumaan, toisen poliisin ajaessa skootterin takaisin suoralle. Maijan tutka näytti 60 km/h ja sakkoa tulla tämähti 20 euroa. Positiivistä on kuitenkin se, että nopeus ei ylittänyt 65 km/h, jolloin olisi lähtenyt kortti kuivumaan. X) Tosin poliisit sanoivat tutkanneen aika reiluja nopeuksia ohitseni ajaessaan, koska olen kevyempi. Armo taisi siis käydä oikeudesta.
Varmaan on hommattava kulkupeli, jolla saa ajaa ihan laillisesti vähän kovempaa....
Täytyypä vielä sellaisesta huomauttaa, että kuvien lataaminen on muuttunut sitten viime näkemän ja tämä uusi systeemi on ärsyttävä. Kuvat jäävät tuollaisiksi megakokoisiksi, niin että niistä näkyy vain osa....

0 kommenttia:
Lähetä kommentti