Jos laulaa kolmena päivänä peräkkäin useamman tunnin kerralla, se alkaa vähitellen tottumattomalle tuntua jossain. Ja siis nyt ei puhuta mistään kuunneltavan musiikin mukana tapahtuvasta hyminästä, vaan kuoron + koskettimien, basson ja rumpujen kanssa laulamisesta. Tietenkin, jos olisin parempi laulaja, muistaisin laulaa rentona. Mutta kun ei, niin ei.

Syy tähän laulamisen määrään löytyy paikallisen nuorisoteatterin ja musiikkiopiston kuoron *köhköh, kvintetin* + bändin yhteisestä produktiosta. Disney-lauluja aivan uuteen ympäristöön istutettuna. Siinä on nyt oltu kiinni syksystä lähtien, tosin vasta nyt tammikuussa kaikki viikonloput ovat menneet harjoituksissa. On ollut mielenkiintoista seurata, miten teatterilaisten itsensä kirjoittama juoni on kehittynyt. Joitakin juttuja en olisi ikinä keksinyt itse. X)
Myös itse kappaleet ovat prosessissa muokkautuneet. Viimeisimpänä, nopeimpana ja ehkä suurimpanakin muutoksena oli bändin tulo mukaan.

Tähän asti on ollut mielettömän hienoa olla mukana, mikäli parien ensimmäisten yhteisharjoitusten "voi luoja, meni laulut taas ihan pyrstölleen" -ahdistusta ei oteta lukuun.

Tämän viikonlopun hauskana yksityiskohtana oli soittokamojen roudaaminen. :D Ei ehkä mitään, mikä kuulostaisi kamalan hohdokkaalta, mutta rumpujen näkeminen isän auton takakontissa nauratti.