Mummon minulle ompelema vanhojen päivän puku on valmis. Ja se on ihanaihanaihana!!! En olisi mitenkään voinut toivoa parempaa. :D

Naamarin ostin syksyllä ihan sitä varten, että saan naamaani näyttämättä nämä kuvat tänne laittaa. Omituiset asennot johtuvat siitä, että naamarin seinällä roikkumisesta löystynyt kuminauha ei enää pitänyt sitä paikoillaan kunnolla.

Kuvat ovat siskoni ottamia.

Yleisluontoisena huomiona vain, että minulla on nyt tunnus Deviantartissa. Kuvien osalta sisältö tulee ehkä vähän painottumaan sinne, mutta mielenkiintoisimmista yksilöistä tulee yhä selostukset + kuvat tännekin. Sujuvassa yhteistyössä siis mennään. :D

Jos laulaa kolmena päivänä peräkkäin useamman tunnin kerralla, se alkaa vähitellen tottumattomalle tuntua jossain. Ja siis nyt ei puhuta mistään kuunneltavan musiikin mukana tapahtuvasta hyminästä, vaan kuoron + koskettimien, basson ja rumpujen kanssa laulamisesta. Tietenkin, jos olisin parempi laulaja, muistaisin laulaa rentona. Mutta kun ei, niin ei.

Syy tähän laulamisen määrään löytyy paikallisen nuorisoteatterin ja musiikkiopiston kuoron *köhköh, kvintetin* + bändin yhteisestä produktiosta. Disney-lauluja aivan uuteen ympäristöön istutettuna. Siinä on nyt oltu kiinni syksystä lähtien, tosin vasta nyt tammikuussa kaikki viikonloput ovat menneet harjoituksissa. On ollut mielenkiintoista seurata, miten teatterilaisten itsensä kirjoittama juoni on kehittynyt. Joitakin juttuja en olisi ikinä keksinyt itse. X)
Myös itse kappaleet ovat prosessissa muokkautuneet. Viimeisimpänä, nopeimpana ja ehkä suurimpanakin muutoksena oli bändin tulo mukaan.

Tähän asti on ollut mielettömän hienoa olla mukana, mikäli parien ensimmäisten yhteisharjoitusten "voi luoja, meni laulut taas ihan pyrstölleen" -ahdistusta ei oteta lukuun.

Tämän viikonlopun hauskana yksityiskohtana oli soittokamojen roudaaminen. :D Ei ehkä mitään, mikä kuulostaisi kamalan hohdokkaalta, mutta rumpujen näkeminen isän auton takakontissa nauratti.

Randomeita asioita... Luonnoksia. :D Näitä piirtelin tuossa vuoden vaihtumisen kahta puolta. Ihan normaaliin aikaa päivällä ja sitten myös minulle hieman epätyypillisempään aikaan yöllä. Niiden piti olla ihan vain huvin vuoksi tehtyjä pikasuttuihmisiä, mutta ne alkoivat sitten näyttää jotenkin...sellaisilta, että niillä on omia ajatuksia. X) Kuulostaa vähän mielenkiintoiselta, mutta näin se on. Iski sitten järkyttävä mieliteko keksiä niiden ympärille jokin tarina. Ja ehkä piirtää se sarjakuvaksi. Se tosin vaatisi niin paljon töitä, että ei tule aivan lähiaikoina kysymykseenkään. No, myöhemmin sitten. Ehtivätpähän ideat kypsyä.

Ne ovat sitten pikasuttuihmisiä. Että ei kiitos mitään ylimääräisiä ajatuksia mittasuhteista tai silmien, nenien ja sellaisten paikoista. Jooko?

Viimeisessä on myös terveiset siskoltani. :P