Kuvakolo

Tänään on keskiviikko ja huomenna on perjantai.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Lumi on jotenkin ihmeellisesti pysynyt maassa jo useamman päivän. Nytkin jos nostan katseeni näytöstä niin näen valkoisen pihamaan. Mukavaa. :)

Olen oikeastaan neljän vuodenajan kannattaja, eli kaikilla niistä on puolensa ja ikuinen jokin ei olisi enää mukavaa. Siitä huolimatta talvi on minulle omimman tuntuinen vuodenaika. Monet sanovat, että se johtuu siitä, että olen syntynyt talvella. Johtui se siitä tai ei, odotan talvea. Paljon.

Ihminen on kummallinen olio. Aina odottamassa jotakin, eikä sitten kuitenkaan tajua elää sitä hetkeä, jota on odottanut. Ja jos nyt odottamiseen päästään niin tässä vaiheessa vuotta sitä alkaa jo odottaa jouluakin. Itse asiassa yritin olla aloittamatta liian aikaisin, mutta jäin koukkuun Raskaampaa joulua -levyn biiseihin (toivoton musiikkiaddikti). Suurimmassa veivauksessa on ollut varmaankin JP Leppäluodon laulama Joululaulu. Eihän tämä muuta tarkoita, kuin että kyseinen levy on saatava tuohon hitaasti kasvavaan pinooni CD-soittimen viereen.

Levyjen suhteen myös kirjaston käyttö on jatkunut. :D Viimeisimpänä löytönä on Charon, jonka bongasin Northern Kingsin kautta. Tykästyin jo aiemminkin mainitun JP Leppäluodon ääneen ja sitten sitä taas mentiin.

Vielä viimeinen juttu, ennen kuin lähden ulos odottamaan linja-autoa:
Kaikki virheet näkyvät harmillisen hyvin tietokoneen ruudulla, mutta sille ei oikein voi enää mitään.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti