Oioi. Kuten jo ehkä olen joskus todennut, maailma vaikuttaisi olevan täynnä hyvää musiikkia. Tosin mahtuu sekaan huonojakin, mutta ne voi jättää huomiotta. X) Löysin nimittäin tässä taas pari hyvää orkesteria. Ensimmäisen jo tuossa viikko pari sitten toisen oikeastaan tänään.

Ensimmäinen on Norther, jonka löysin oikeastaan Ensiferumin kautta. Todennäköisesti äärimmäisen tavanomainen tapa: "Hei, Petri Lindroos laulaa tässäkin. Miltähän se kuulostaa?" (Ei kyllä laula enää.) Eipä siihenkään voi muuta sanoa, kuin yhyy, olen fanityttö... X)

Toinen on Insomnium. Minulla oli ollut erään ystäväni lähettämänä muutama biisi koneella jo jonkin aikaa. Olin ne kuunnellut ja toisesta niistä pitänytkin ja sittemmin kuunnellut sitä useinkin. Tuohon aikan kuitenkin vierastin örinää aika paljonkin, joten en sitten kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Nyt vähän aikaa sitten minusta alkoi tuntua, että törmään Insomniumiin joka paikassa. Piti sitten kuunnella uudestaan ja se kuulosti paljon paremmalta, vaikka vieläkään en ajtellut sen olevan mitään todella ihmeellistä. No, tänään olin joutilaana ihmisenä koulun ATK-luokassa ja ajattelin, että kuunnellaampas pari muuta kappaletta. Weighed Down With Sorrow oli sitten se, joka kolahti tosissaan. Ja siis oikeasti tosissaan. Olen kävellyt aivan tunnelmissa koko loppupäivän. Ja kuunnellut sen "pari" kertaa uudestaan.

Ja sarjassamme elämän pieniä iloja: Kun mainittua kappaletta tässä kuuntelin, niin äiti kysyi viereisestä huoneesta parin ensimmäisen tahdin jälkeen: "Ihanat sellot. Mikä tämä on?" Seuraava kommentti oli: "Tässä on todella jotain. Iho menee kananlihalle!" Hihihii. :D Kyllä äidistä vielä metallimörkö leivotaan.