Joulu tulee. Minä en edes ehtinyt tajuta kunnolla että on joulukuu ja kohta se on jo mennyt. Olisi kyllä pitänyt tajuta viimeistään siinä vaiheessa kun äiti ja mummo pyöräyttivät suursiivouksen käyntiin, mutta ei. Huomenna aukeaa kalenterin viimeinen luukku.
Täytyy nyt ehtiessäni laittaa noita vähän vanhempia töitä kun niitä on ja kun vielä muistaa mitä on ajatellut niitä tehdessä.
Tämän olen piirtänyt elokuun alkupuolella. En ollut yrittänytkään piirtää realistista ihmistä varmaan yli vuoteen, mutta piti taas yrittää. Kymmenen pistettä jos tunnistat kuka. :D

Tämä on vielä kauempaa eli viime heinäkuulta. Tarkoituksena oli oikeastaan kokeilla miten hyvin osaan vielä käyttää pastelleja. Mallista piirretty tämäkin.

Tästä viimeisestä kuvasta pidän itse melko paljon. En muista enää tarkalleen mistä sen idea tuli, mutta olin sitä tehdessä mummolassa ja kuuntelin musiikkia. Käytin sen piirtämiseen melkein koko illan, enkä sinä aikana kuullut tai nähnyt oikeastaan mitään muuta. Näytin kuvaa myöhemmin piirrustuksenopettajalleni ja hän piti piirrosjäljestä. Tausta olisi kuulema ollut paikallaan.